Annetaan Hyvän Kiertää -kiertue
Vuoden 2010 kiertue
Erinomaista palautetta saaneella Annetaan hyvän kiertää -kiertueella tänä vuonna mukana mm. Ancara, Agnes Duo, Pyhät Tepot ja Hey Heather. Kiertueen juontaa BB-Olli. Kiertueen tuotolla tuetaan Anna Hyvän Kiertää ry:n toimintaa.
Bändit
ANCARA soittaa rehellistä vanhan koulukunnan hardrockia 2000-luvun maustein. Jo yli 20 vuotta toiminnassa ollut ryhmä on julkaissut kolme pitkäsoittoa ja viimeisimmän “Chasing Shadows” -albumin myötä kiertänyt ahkerasti keikoilla ympäri Eurooppaa.
AGNES - suomalaisen rockin Nemesin (oikeuden jumalatar) on mukana kiertueella akustisesti duona. Ensilevyllään “When The Night Falls” kultaa myynyt Agnes on palannut eetteriin uuden “Redemption” albumin myötä. Keväällä Agnes kiertää Keski-Euroopassa mm. Tsekeissä ja Slovakiassa.
PYHÄT TEPOT on Suomen paras bändi! Aidoin, tarttuvin ja syntyneet rokkaamaan! Pientä kulttisuosiota ja suurta ihastusta herättäneet Tepot valmistelevat parhaillaan keväällä julkaistavaa debyyttialbumiaan. Pyhät Tepot is here to stay!!
HEY HEATHER on parin vuoden ikäinen energinen, oivallisesti poppia ja punkia yhdistelevä bändi Helsingistä. Vuonna 2009 Scandal Music Companyn kanssa levytyssopimuksen solminut Hey Heather valmistelee syksyllä julkaistavaa esikoisalbumiaan, jolta esimakua saadaan keväällä radiosinkun muodossa.
Vuoden 2009 kiertue
Anna Hyvän Kiertää ry toteutti ensimmäisen Annetaan hyvän kiertää -kiertueen keväällä 2009 käsittäen yhteensä kuusi paikkakuntaa ympäri Suomea akselilla Salo-Kemi. Kiertueen tuotto ohjattiin Lastenklinikoiden Kummien toimintaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Kiertueella olivat mukana vuoden 2009 kuumimmat uudet bänditulokkaat Clark Kent, Monday sekä Japanissakin menestystä niittänyt Carmen Gray. Kyseiset bändit julkaisivat 18.3.09 Army Of Angels-kokoonpanolla hyväntekeväisyyskappaleen ”Forever”. Suosikki-lehti oli myös mukana tehden Suosikki-TV kiertueraportaaseja.
Lue lisää Annetaan hyvän kiertää 2009 kiertueesta
Lisätietoja:
Tuomas 'Gary' Keskinen, kiertuekoordinaattori
gary(at)scandalmusiccompany.com
tuomas.keskinen(at)annahyvankiertaa.fi
Kommentointi
Voit kommentoida tämän sivun sisältöä vain kirjautumalla sisään.
