Taustaa & tulevaisuutta

Taustaa 

2005-2007 Ideoitiin Anna hyvän kiertää® -konseptin kulmakivet, joita ovat mm. Anna hyvän kiertää tavaramerkki, sen brändääminen, lisensointi ja vuokraaminen, toiminnan laajennettavuus, yhteistyö ja verkostona toimiminen, hyvien käytäntöjen kierrättäminen, resurssien tuottaminen hyvään tarkoitukseen liiketoiminnallisin keinoin (yhteiskunnallinen yrittäjyys), Pro Bono- ja Barter-kumppanuudet sekä aktiivinen toiminta uusissa medioissa. 
 
2008-2009
Syntyi Anna hyvän kiertää  -konseptille tarkoitus; kohdentamalla konsepti ennaltaehkäisevään toimintaan sen kohderyhmänä lapset ja nuoret voidaan vaikuttaa tulevaisuuteen parhaalla mahdollisella tavalla. Toiminnan pohjautuessa yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen, jossa yhdistyvät yrittämisen ja järjestötoiminnan parhaat puolet, hyötyvät sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistävät tahot, että myös niitä tukevat yritykset ja samalla koko yhteiskunta.

Tulevaisuutta

2010 Anna hyvän kiertää -konsepti edustaa tulevaisuuden toimintamallia, jossa yhteiskunnallisen yrittäjyyden kautta järjestökenttää ja yritysmaailmaa tuodaan lähemmäksi toisiaan. Järjestöt eivät voi tulevaisuudessa perustaa toimintaansa pelkästään RAY:lta ja ministeriöiltä saatuihin avustuksiin, tarvitaan uusia innovatiivisia keinoja. Siksi Anna hyvän kiertää ry on lähtenyt kehittämään uudenlaisia tapoja, joilla yritykset voivat ohjata tukeaan järjestökentälle päin ja tukea suoraan nuorten harrastustoimintaa silloinkin, kun se ei ole mestaruussarjatasoa.

Käynnissä Anna hyvän kiertää -portaalin betavaihe, yhteistyö lajiliittojen kanssa, sopimusneuvottelut tulevien yrityskumppanien kanssa
 
2012 Aktiivinen kampanjointi nuorille, konseptin kehitystä yhdessä pääyrityskumppanien ja Anna hyvän kiertää -verkoston kanssa
 
2015 Anna Hyvän Kiertää® on valtakunnallisesti tunnettu brändi jonka toiminnalla sekä sen arvolla ja kasvulla tuotetaan varoja suomalaisten lasten ja nuorten hyvinvointiin.